Tämä sivu on tulostettu Merikarvianjoen internetsivuilta (www.merikarvianjoki.fi)



Kosket > Piinukoski

Piinukoski

Piinukoskelle tehtiin koskikunnostus vuonna 2013, aiemmin varsin tasainen rännimäinen koski on kunnostuksen jälkeen huomattavasti monimuotoisempi paikka niin kaloille kuin kalastajille. Kosken niskalla on riippusilta, joten kalastajan on helppo vaihtaa puolta joka vedenkorkeudella.

Riippusillan yläpuolelle lisättiin kunnostuksessa runsaasti nousukaloille sopivia asento- ja levähdyspaikkoja, tämä onkin erinomaista aluetta taimenen ja lohen kalastukseen. Sillan alapuolella on kosken yksi syvimmistä alueista ja myös hyvä paikka kirjolohen tavoittamiseen. Syvemmän alueen jälkeen uoma kääntyy jyrkästi vasemmalle ja samalla koski mataloituu. Matalammalla osuudella on mittaa noin 200 metriä ja alueelta löytyy mukavia poteroita kalastettavaksi. Matalan koskiosuuden jälkeen uoma syvenee ja jatkuu tasaisempana virtana noin 500 metrin matkan, tälle välille kunnostuksessa lisättiin suurempia kiviä asentopaikoiksi, joten alueelta on mahdollisuus saada siiman päähän kirjolohen lisäksi lohi tai taimen. Piinukosken alaosassa on vielä tarjolla erinomaista kalastuspaikkaa niin perho- kuin virvelikalastukseen noin 200 metrin matkalla.

Piinukoski on parhaimmillaan kalastettavissa alle 15 kuution virtaamalla, mutta kosken ylä- ja alaosa on kalastettavissa vielä korkeammallakin vedellä.
 Merikarvianjoki • Toiminnanjohtaja Marianne Hakala • Puh. 040 831 5998