Tämä sivu on tulostettu Merikarvianjoen internetsivuilta (www.merikarvianjoki.fi)



Kosket > Puukoski

Puukoski

Puukoski on noin 1.4 km pitkä koskialue, joka jakaantuu luontevasti neljään eri osuuteen: niskaan / yläkoskeen, keskiosaan, välisuvantoon sekä alakoskeen. Puukoski virtaa pääosin peltomaisemassa ja on joen levein sekä profiililtaan matalin koskialue. Pohjaltaan se on hyvin sora- ja hiekkapohjainen sekä helppo kahlattava, joten se soveltuu hyvin myös aremmille kahlaajille.

Yläkoski ja kosken niska on Puukosken syvintä aluetta. Parhaimmillaan yläkoski on lämpimän veden aikaan, kun kalat hakevat paikkaa kovemmasta virrasta. Niskalta tavoitetaan syksyisin myös hyvin meritaimenta. Kosken keskiosa uimamontusta pieneen saareen taasen on leveintä sekä Puukosken matalinta ja kivikkoisinta aluetta. Keskiosa on parhaimmillaan alkukaudesta runsaamman virtaaman aikaan sekä alkukesästä hienona pintaperhokalastuspaikkana.

Välisuvanto pienen saaren alapuolelta yläkosken niskalle on kosken yksi saalisvarmimmista paikoista virtaamasta ja vuodenajasta riippumatta. Keväisin ja syksyisin suvannosta saadaan myös hienoja meritaimenia sekä lohia.

Alakoski on melko leveä sekä kovavirtainen koskiosuus. Täältä on ehkä parhaimmat mahdollisuudet tavoittaa harjusta varsinkin syyskaudesta. Alakoskessa on myös lukuisia hienoja monttuja, jotka kannattaa onkia varovasti edeten. Matalan profiilin ansiosta kalat ovat toisinaan äärimmäisen arkoja. Alakosken loppuluiku on kevät aikaan myös suositeltava kohde, mikäli mielii siiman päähän kirkkaan taimenen.
 Merikarvianjoki • Toiminnanjohtaja Marianne Hakala • Puh. 040 831 5998