Etusivu
Ajan­koh­tais­ta
» Vuosi 2022
» Vuosi 2021
» Vuosi 2020
» Vuosi 2019
» Vuosi 2015
» Vuosi 2014
» Vuosi 2013
Ajankohtaista > Vuosi 2015 > Kauden avajaisten kalastuskisa 23.4.2016

Kauden avajaisten kalastuskisa 23.4.2016

Julkaistu 8.4.2016, päivitetty 20.4.2016
Merikarvianjoen kauden avauksen perinteinen kalastuskisa järjestetään 5Nature tapahtumassa lauantaina 23.4. klo 12-17.

Kilpailualueena on koko joki, poisluettuna Holmankosken alue. Holmankosken alue paloaseman mutkasta Eumerin privaattialueelle asti on suljettu yleiseltä kalastukselta koko viikonlopun ajan (pe klo 00 – su klo 00), sillä alueella järjestetään julkkisten kalastuskisa lauantaina ja junioreiden kalastuskisa sunnuntaina.

Muut kosket on rauhoitettu kalastukselta ennen kalastuskilpailua pe 22.4. klo 17 – la 23.4. klo 12.

Kalastuskisa ratkaistaan kalan mitan perusteella. Todisteena käytetään kuvaa. Pisin kirjolohi voittaa ja kolme parasta palkitaan.

1. Palkinto: Vuosilupa Merikarvianjoelle ja t-paita
2. Palkinto: 150 euron arvoinen tuotesettipalkinto
3. Palkinto: Spintube-heittoperho tuotepalkinto

Lisäksi todistetusti yli 60 cm pitkän ja vapautetun taimenen kalastaja saa palkinnoksi vuosiluvan. Mittanauha on oltava näkyvillä kuvassa ja sen voi noutaa Eumer Fishing Centeristä ennen kisan alkua.

Avajaispäivälle ei myydä neljän tunnin lupia, mutta vuosiluvalla voit kalastaa.

Kilpailuun osallistut tulemalla näyttämään kalastuskuvasi 5Nature-luontotapahtuman infopisteelle Holmankoskelle la 23.4. klo 16-17 välisenä aikana. Kaikkien kisaan osallistuneiden kesken suoritetaan arvonta.

Alle 18-vuotiaat saavat kalastaa ilmaiseksi. Kiintiönä on yksi kirjolohi.

Tuomarina kalastuskilpailussa toimii Merikarvianjoen kalastuksenvalvoja Mikko Hakala.

Lisätietoa 5Nature luontotapahtumasta
Päivitetty 20.4.2016 - Tulostettava versio -
Merikarvianjoki
Niin lähellä, mutta niin kaukana arjesta.
www.merikarvianjoki.fi
Marianne Hakala, toiminnanjohtaja
marianne.hakala@merikarvianjoki.fi
GSM 044 724 6440
   

Merikarvian kalastusmatkailun kehittämis- ja markkinointihanke
2011-2013 • Euroopan Unionin osarahoittama hanke

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä